Ystävyyskaupungit

Ystävyyskaupunkitoiminta on alun perin saanut lähtönsä pohjoismaiden välisestä kulttuuriyhteistyöstä toisen maailmansodan aikana. Ystävyyskaupunkitoiminta on tosin kasvanut maantieteellisesti niistä ajoista ja monilla ruotsin kunnilla onkin tänä päivänä ystävyyskaupunkeja jopa Euroopan ulkopuolella.

Ludvikan kunnan ystävyyskaupunkeja ovat Imatra Suomessa sekä Bad Honnef Saksassa.

Aikoinaan ystävyyskaupunkitoiminta oli tärkeä edellytys aktiiviselle kulttuurivaihdolle eri maiden välillä. Tänä päivänä ystävyyskaupunkitoiminta vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä liiketalouden ja kunnallisten toimintojen saralla, mutta myös kulttuurivaihtoa kunnan asukkaiden iloksi.

Imatra

Ludvikan ystävyyskaupunki Suomessa on Imatra. Tämä n. 28 000 asukkaan kaupunki kaakkoisessa Suomessa Venäjän rajalla. Rajan toisella puolella, vain 7 kilometriä Imatran keskustasta, sijaitsee Svetogorskin kaupunki (entinen Enson taajama), jonka kanssa Imatra tekee tiivistä yhteistyötä. Pietariin on Imatralta matkaa 210 kilometriä, ja Helsinkiin 256 kilometriä.

Ludvikalla ja Imatralla on monta yhteistä tekijää, ja historiallisesti näiden kuntien välillä on tehty aktiivista yhteistyötä varsinkin vapaa-ajan sekä kulttuurin aloilla.  Molemmissa kunnissa luonnolla on keskeinen sija, ja muun muassa vesivoimalla on ollut merkittävä rooli molempien kuntien kehityksessä, vaikkakin eri tavoilla.

Imatran kaupungin läpi virtaa Vuoksi, joka tarjoaa ympäri vuoden erinomaiset olosuhteet kalastukselle. Vuoksi ei jäädy kokonaan talvellakaan. Vuoksea kiertävät lenkkipolut ja pyöräilytiet ja sen rannoilta voi bongata kymmeniä eri lintulajeja. Lännessä Imatra rajoittuu Saimaaseen, joka mahdollistaa veneilyn Saimaan kanavaa pitkin aina Suomenlehdelle asti.

Imatrankoski on Imatran tunnetuin nähtävyys, jota on käyty ihailemassa jo vuosisatojen ajan. Vuosisadan vaihteessa Imatrankoski oli Suomen suosituin matkailunähtävyys ja kosken rannalle kohosi tuolloin myös Imatran Valtionhotelli. Imatrankoski on valaistu pysyvästi, joten sitä voi ihailla ympäri vuoden.

Imatralla suurimpia yksityisiä työnantajia ovat Stora Enso Oyj, Imatran voimalaitos, sekä Oy Ovako Bar Ab:n terästehdas.

Bad Honnef

Ludvikan toinen ystävyyskaupunki on luoteis-Saksassa sijaitseva Bad Honnef. Bad Honnef on 25 000 asukkaan kaupunki, joka tunnetaan myös vanhana kylpyläkaupunkina.

Ludvikan kunnalla ja Bad Honnefilla on vahva taloudellinen kontakti ABB:n kautta. Kunnassa toimii myös yhteinen ystävyyskaupunkiyhdistys, jonka ansiosta kaupunkien väliset tapaamiset ja kontaktit ovat lisääntyneet. Yhteistyötä on tehty muun muassa nuorisoliikunnan, musiikin, taiteen ja valokuvauksen saralla. Myös pienyrittäjien välinen yhteistyö näiden kahden kaupunkien välillä on vahvistunut.

Ystävyyslääni

Muiden Taalainmaan kuntien kanssa, on Ludvikalla ystävyyslääni Viron Viljandissa. Viljandin ja Taalainmaan yhteistyö oli aktiivisimmillaan 1980-1990- luvuilla, Viron itsenäistymisen aikaan. Tapaamiset ovat viime vuosina vähentyneet ja olleet luonteeltaan satunnaisia.

Dela

Sidan senast uppdaterad: 2017-02-14

Kontakta oss

Telefon: 0240-860 00
Öppettider: 7:30-12:00, 13:00-16:15

Ludvika kommun, 771 82 Ludvika

Telefon: 0240-860 00
SPC3N1.sitevision-cloud.net · 29/05 09:31:37